Dominikaaninen tasavalta – ¡lo tiene todo!
Mikä Dominikaanisesta tasavallasta on tehnyt suuren suosikin eurooppalaisten turistien kohteena, puhumattakaan pohjois-Amerikkalaisista, joilla on maantieteellinen etuasema tähän Karibian kohteeseen?
Se mitä meillä Thaimaahan tottuneilla tulee äkkiä mieleen:
- Dominikaanisessa tasavallassa ulkomaalainen on oikeutettu omistamaan maata, ihan niin kuin paikallisetkin. Eli oman huvilan tonttia ei tarvitse kierrättää hämärän-hankalan yhtiöittämisen kautta, kuten Thaimaassa (yhtiön, jossa osake-enemmistö pitää olla thaimaalaisilla bulvaaneilla!).
- Dominikaaninen tasavalta ei ole esitellyt viisumihakuun pakollisia vakuutuksia, ei tulorajoja, ei saldotodistuksia, ei lääkärintodistuksia, ei notaarilla juoksemista, ei rikosrekisteriotteita, ei hyppyä ja jumppaa, ja tiuskimisen kuuntelemista ja tuntikausien jonottelua lähetystöissä; kuten Thaimaan kanssa valitettavan moni kokee. Ei rajoituksia viisumitta maahan saapumiselle vuodessa, ei rajoituksia turistiviisumien määriin, ei raja-asemilla kuulusteluja matkan tarkoituksesta tai käteisen riittävyydestä, jne.
- Dominikaanisessa tasavallassa työluvan saanti on hyvin helppoa, jos maassa mielii pidempään. Ei valtaisaa paperisotaa mitä Thaimaa edellyttää, tai listaa ”ulkomaalaisilta kielletyistä ammateista”.
- Dominikaanisessa tasavallassa yhtiön hallintoa tai enemmistöosakkuuksia ei tarvitse bulvanisoida paikallisille, vaan ulkomaalaisilla on samat oikeudet mitä paikallisillakin. Vieras ajattelutapa thaimaalaiselle.
- Samoin ravintola-alan liiketoimessa ei Dominikaanisessa tarvita alkoholilupiin paikallista bulvaania, vaan luvan voi nimetä minkä maalaiselle ihmiselle tahansa. Thaimaassahan vain oman maan kansalainen on näin vastuullisuuden kykyinen, että sille uskaltaa antaa näin arvokkaan tehtävän, kuin kaljan myynti…
- Dominikaanisessa tasavallassa ei lapsellisesti rajoiteta uhkapelejä, pelikortteja, tikkatauluja, noppia, tai muuta millä ihmiset voisivat pelata. Siellä annetaan ihmisten itse valita oma pelikykynsä; kun Thaimaassa valtion monopoli peleille on taas säilytettävä hammasta purren, ja mm. Bridgeä sunnuntaina pelaavat mummot viedään pidätettyinä vankilaan.
- Dominikaaninen tasavalta on kyennyt hoitaman kulkukoiraongelmansa kuriin, eikä kaduilla maleksi laumoittain vesikauhuisia petoja, kuten Thaimaassa.
- Dominikaanisessa tasavallassa on sananvapaus. Thaimaassahan on tuttua, miten opposition aktivistit löydetään paloiteltuina Mekong-joesta, kuninkaasta kritiikin kertominen johtaa kymmenien vuosien vankeuteen, elokuvateatterissa kuninkaan hymnin aikana istuminen rangaistukseen, poliittisesti vääristä mielipiteistä tykkäävä Facebookissa joutuu vankilaan, jne. Dominikaanisessa tasavallassa saat sanoa julkisesti ajatuksesi, ja maa on demokratia jossa jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettu.
- Dominikaanisessa tasavallassa ei ulkomaalaisen edellytetä juoksentelevan tekemässä 24-tunnin ilmoituksia olinpaikastaan jokaisen kerran kun sattuu viettämään yön eri kaupungissa missä edellisen, tai juoksemassa 90 vuorokauden välein kertomassa osoitettaan, vaikka se ei olisi muuttunut viimeisen 25 vuoden aikana, ja vaikka se tuli jo kerran lentokoneessa kerrottua siinä maihinnousukortissa. Maassa käytetään tervettä järkeä ulkomaalaislainsäädännössä, ja se on hyvin ystävällisen tuntuista hänelle joka diktatuurista saapuu demokratiaan.
- Maassa ei vainota tupakoitsijoita rikollisen tavoin, vaan heille annetaan mahdollisuus itse käyttää tervettä järkeä ja ympäristönsä huomioimista.
- Dominikaanisessa ei parveile miljoonat kiinalaiset, intialaiset ja arabituristit.
- Maassa ei ole selittämättömiä turistikuolemia, ”itsemurhia” tai parvekkeilta putoamisia, läheskään siinä määrin mitä Thaimaassa. Liekö sitten pienemmän matkailijamäärän, vai hyvän tuurin takia…
- Dominikaanisessa ei vainota lyhytvuokraavia asunnon omistajia rikollisina, vaan jokainen saa omaa asuntoaan vuokrata niin pitkälle ajalle kuin haluaa; luonnollisesti naapuruston rauhaa kunnioittaen.
- Dominikaanisessa ei tunneta valtion tukemaa järjestelmää jossa ulkomaalainen maksaa sisäänpääsymaksuna kolmin-, tai kymmenkertaisen hinnan, johtuen siitä että ”hän on rikkaampi kuin paikallinen” automaattisesti, ollessaan ulkomaalainen.
- Dominikaanisessa tasavallassa tuntee huomattavasti suurempi osa kansasta oman sukupuolensa, ja pukeutuu sekä käyttäytyy sen mukaisesti.
- Maassa pätee kristilliset perusarvot, ja mm. valehteleminen ei ole niin kintaalla viitattavaa ”maii-pen-rai”-asiaa kuin se on Thaimaassa, vaan oletusarvo on että puhutaan totta, vaikka tilanne sillä hetkellä kuin tuntuisi KUINKA kivalle valkoisen valheen paikalle. Muutenkin perus moraaliset arvot ovat korkeammalla, ja länsimaisella tasolla.
- Dominikaanisessa tasavallassa on kyetty vapauttamaan alkoholin myyntiajat myös iltapäivän tunneille, ja uskallettu antaa kansalaisten oman harkinnan varaan se mihin aikaan päivästä haluaa kaljansa ostaa.
- Maan kieli on meille eurooppalaisille helpompi oppia; eikä pelkästään siitä syystä, että maassa käytetään meidän kirjaimistoamme. Espanjan sanat ja kielioppi vaan tarttuvat tasapäiseen suomalaiseen nopeammin kuin thaimaalaiset vastaavat. Dominikaanisessa myös pärjää paremmin englannilla kuin Thaimaassa. Maa on hyvin kytköksissä Yhdysvaltoihin, ja englanti on varsinkin turismin, kaupunkien ja nuorison hanskassa.
- Maan naiskauneudesta voi toki olla montaa mieltä, mutta moni asiasta tietävä väittää, että latinatar on hyvin miellyttävä silmälle… Ja on siellä nuoret urootkin aika komeita; ja hurmaavakäytöksisiä. Kulttuuriin kuuluu se flirttailu, poskisuudelmat ja ystävien aito läheisyys.
- Dominikaanisessa tasavallassa lämpöä on se mitä Suomessa kauniina kesäpäivänä; eli 25 asteen kahta puolta, ja ilma on kuiva, tuuli lempeää. Thaimaan tukahduttava kosteus on Karibian ilmaston koettuaan pelkkä huono muisto.
- Maan liikenne on huomattavan kevyttä Bangkokin ja Pattajan ruuhkien jälkeen. Samoin maan 3 500 liikennekuolemaa vuodessa on väkilukuunkin nähden suhteutettuna paljon turvallisempaa menoa kuin Thaimaan 26 000 raatoa.
- Se Karibian meri vaan on jotain satumaista; meren turkoosi väri, rantojen ja veden puhtaus, hiekan valkoisuus: Se kaikki on sitä mistä muualla maailmassa aina haaveillaan, ja mihin muita paratiiseja verrataan
- Lainsäädäntö Thaimaassa pitää huolen, että mitään huijaria ei voida julkisesti mediassa tai keskusteluissa paljastaa, muita tästä varoittaakseen, sillä kunnianloukkauslait Thaimaassa suojelevat myös rikollisia. Muistissa on mm. Natural Fruit -yhtiön julkisuutta saanut tapaus. Puhumattakaan niistä tuhansista ja tuhansista asunnon takuurahan menettäneistä ulkomaalaisista vuokralaisista, jotka lähettivät petturille rahoja, ja joilla ei ole oikeutta kertoa tästä rahojen menetyksestään muille. Dominikaanisessa tasavallassa on lainkäyttö järjellä ajateltua.
- Hintataso on maissa samassa kategoriassa; Thaimaan eduksi. Thaimaa on halvempi kuin Dominikaaninen monessa asiassa, mutta poikkeuksiakin on. Mm. alkoholi, polttoaineet, ajoneuvot, maitotuotteet, länsimainen ruoka ja länsimaiset palvelut ovat Dominikaanisessa pääosin kilpailukykyisempiä hinnoiltaan.
- Dominikaanisessa tasavallassa on iloinen latinokulttuuri, joka tarkoittaa avoimuutta, leikkisyyttä, musiikkia, iloisuutta ja hyvin nopeasti ja aidosti sydämestä tulevaa ystävällisyyttä. Thaimaassa hymy on ratkaisu asiaan kuin asiaan, vaikka sen takana olisi murhamieli ja inho.
- Dominikaanisessa kulttuurissa ei kilpailla sillä, kenellä on enemmän kultaa ranteessa, uudempi auto, tai isompi talo; sitä varten ei valehdella, lainata tai petetä ystäviä. Elämässä on paljon syvemmät perusarvot.
- Dominikaanisessa pätee hyvin eurooppalaiset ja länsimaiset elämänarvot, huumorintaju ja se ”maalaisjärki”, joka tuntuu thaimaalaisilta olevan valitettavan hukassa.
- Dominkaanisessa on ymmärretty etä sähkötupakka EI ole tavallista tupakkaa niin paljon vaarallisempi, että se pitää kokonaan kieltää. Thaimaassa on tämä valtion monopoliasia verhottu kieltoon; jos valtio ei saa myydä savukkeita, ja ihmiset alkaa tuprutella turvallisempaa sähkötupakkaa, on se valtion pussista pois, ja se on todettu kieltämisen paikaksi!