เงินฝากหรือฝากเงิน

Vuokra-asuntojen välittäjänä törmään hyvin usein ongelmiin, joita asunnon omistajan ja vuokralaisen välille syntyy. Tehtäväni on tavallaan toimia tässä kohtaa tuomarina, joka ottaa kantaa ulkopuolisen asemassa siihen, miten näitä ongelmia ratkaistaan.

Ongelmista suurin osa, varsinkin suomalaisten vuokralaisten kyseessä ollessa, jostain syystä on takuumaksua koskevat kiistat.

Useille vuokralaisille jostain syystä tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää, että takuumaksun idea on toimia nimensä mukaisesti takuuna.

Sitä siis EI voida käyttää esimerkiksi viimeisen kuukauden vuokraksi. Sitä EI voida käyttää laskujen maksuun ennen vuokrasuhteen päättymistä. Jne.

Vuokralaisen tulisi ymmärtää, että vuokralleantaja (eli usein asunnon omistaja tai monesti myös hänen edustajansa; esim. kiinteistövälittäjä) haluaa kiinteistön vakuudeksi rahan ja sitä rahaa pidetään omistajan hallussa siihen asti kunnes vuokralainen jättää viimeisen kerran asunnon avaimet.

Takuumaksu toimii takuutena kiinteistölle, sen irtaimistolle ja kiinteistöä koskeville laskuille.

Olen monesti tilanteessa, jossa vuokralainen ehdottaa kirkkain silmin kuinka hän maksaa viimeisen kuukauden vuokran takuurahasta; eli ei maksa viimeisen kuukauden vuokraa. Ja sitten kun hänelle ystävällisesti kerrotaan että se nyt ei tule kysymykseenkään, niin vuokralainen suuttuu. Perusteina on monesti että ”kun niin hyvä vuokralainen olen ollut ja kaikki säntillisesti hoitanut” jne jne jne.

Tällä nyt ei valitettavasti ole asian kanssa MITÄÄN tekemistä miten olet sitä ennen ne muutamat kuukaudet itseäsi edustanut sillä maailmassa, ja varsinkin Thaimaassa, on hyvin uskomattomia tarinoita siitä, kuinka rehellisen ja luotettavan oloinen ihminen on yhtäkkiä tehnyt jotain hyvin yllättävää. Ja tässä asuntoasiassa, jos vuokralleantaja luottaakin väärään ihmiseen, ja antaa takuumaksun vuokraksi, on hänen HYVIN vaikea huudella perään kauas Pohjolaan, jos eräs kaunis aamu käy ilmi, että vuokralainen onkin jo viikko sitten poistnut asunnosta ja maasta, vieden ilmastointilaitteen ja jääkaapin panttilainaamoon ja jättäen 15 000 bahtin puhelinlaskun soitoistaan Mosambikin seksilinjoille.

Tässä kohtaa sinä vuokralainen toteat mielessäsi että ”mutta enhään MIIIIIIINÄ semmoista tekisi...” Joopa joo; Sitä kun ei voi kenestäkään ihmisestä tietää mikä hän on rehellisyydeltään ja kaikkein viisain keino kummallekin osapuolelle on, että vuokralleantaja pitää takuumaksun siihen asti kun vuokralainen jättää tosiaan asunnon.

Jotkut vuokralaiset yrittävät perustella että ”enhän minä niillä bahteilla mitään tee enää Suomessa”. Tähän voi vain todeta että se ei juurikaan pitäisi olla vuokralleantajan murheita. Esim. Forex vaihtaa koto-Suomessa Bahteja Euroiksi ja se kurssihäviö, joka syntyy kahteen kertaan samoja rahoja vaihdellessa, on hyvin pieni summa. Jollei sitä ole varaa maksaa niin on syytä matkailla kotiseudulla: Thaimaa on hänelle liian ison rahan paikka.

Joillain on matkabudjetti niin tiukalle laskettuna että takuuraha polttelee sen takia; ollaan niin sipissä että depporahaa kaivataan elämiseen. Näille sama ohje; pysykää kotona Suomessa.

Joissain tilanteessa vuokralleantaja suorittaa takuurahan palauttamisen vasta monia päiviä, jopa viikkoja poistumisesi jälkeen. Tähän hänellä on valitettavasti täysi oikeus ja erittäin hyvät syyt. Monet laskut (esimerkiksi puhelin) on mahdollista saada selville vasta viikkoja vuokrasuhteen päättymisen jälkeen.

Tästä takuurahan maksamisesta ja palauttamisesta ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä huolehtii kummankin osapuolen etujen mukaisesti kirjaamalla esimerkiksi palauttamisen aikataulun ja ehdot selkeästi vuokrasopimukseen jo sitä allekirjoitettaessa.

Törmään liian usein tähän tilanteeseen takuurahan kanssa. Totta kai voit kysyä varovasti vuokranantajalta, josko se olisi mitenkään mahdollista saada deppoa jo aikaisemmin, eikä kysymisessä ole mitään pahaa. Mutta pidän suoraan sanottuna tyhmyytenä sitä jos suutut siitä ettei vuokranantaja haluakkaan palauttaa rahaa ennen poistumistasi.

Jos tunnet vaaraa tälläiseen suutahtamiseen on Pattayalla ja Jomtienilla lukuisia hotelleja sinua varten; niissä ei takuurahoja kysellä.

Koittakaa hyvät ihmiset ymmärtää asioita sen toisenkin osapuolen kannalta eikä sinua olla silmään pissaamassa heti jos asiat ei menekään nin kuin sinä vaadit niiden menevän: Vuokran antaja palauttaa kyllä takuumaksun jos siitä on vuokrasopimuksessa mainittu; usein paljon lähtösi jälkeen mutta se on hänen oikeutensa sekä velvollisuutensa.

Ymmärrystä ihmisten kesken ja miellyttävää Thaimaan lomaa!