30 + 30 + 30 = 30, Asiaa vuokraamisesta (päivitetty 17.5.2015)
Maalaki on Thaimaassa ulkomaalaisille hankala. Me valkonaamat emme saa maata omistaa, kuin poikkeustilanteissa, ja silloinkin tiukoin rajoituksin. Moni kuitenkin halajaa omaa kotia. Joillekin riittää se asunto-osake kerrostalossa, mutta joillekin olisi mieleen punainen mökki ja perunamaa jossain Siamin lahdella.
Ostohuumassa tulisi miettiä mihin rahansa laittaa. Jos rahaa laittaa paljon, ja sitä ei ole haaskattavaksi, on mietittävä parikin kertaa ennen kuin talon ostoon Thaimaassa ryhtyy. Talon voi omistaa; mutta maata siis ei falangi voi omistaa. Omistuksen kaltaiseen hallintaan on olemassa monia ratkaisuja ja nyt syvennytään niistä yhteen; vuokraamiseen.
Maalain mukaan alle 3 vuotista kiinteistön vuokrasopimusta ei tarvitse rekisteröidä maarekisteriviranomaiselle; kaikki 3:n - 30:n vuoden pituiset sopimukset taas TULEE rekisteröidä jotta ne olisivat päteviä. Yli 30 vuotista sopimusta taas ei voi lain edessä olla olemassakaan.
Kiinteistönvälittäjillä on polte myydä, ja heidän on joskus käytettävä kaikki keinot. Tämä omistuskuvio on luonnollisesti se mikä eniten ulkomaalaisia ostajia jarruttaa, sillä 30 vuotta on kohtuullisen lyhyt aika sijoittaa vuokrakiinteistöön miljoonia. Puhumattakaan siitä että se ei ole sillä sijoituksella sinun maa, vaan edelleen sen maan omistajan. Sinun kannaltasi arvo ei nouse, vaan päinvastoin aikaa myötä laskee! Naapurissa muilla omistusjärjestelyillä asian hoitanut ruotsalainen Åke vitt... huutelee pensasaidan yli joka kesä, kuinka hänen ja Birgitan talosijoitus on taas nostanut arvoaan ja sinä puret haravan vartta ja mietit kuinka sinun vuokrasopimus lähenee loppuaan.
Kiinteistövälittäjän on keksittävä jotain muuta. ”No; laitetaanpa että tämä sopimus on UUSITTAVISSA,” keksii nerokas välittäjä. Paljon näkee markkinointia vuokrasopimuksesta joka uusitaan 30:n vuoden päästä; jopa että se on vielä toisenkin kerran uusittavissa; eli pannaan mainokseen että ”30 + 30 + 30”. Tämä on hyvin kyseenalaista markkinointia, johon olisi kuluttajansuoja puuttunut, jos olisimme maassa jossa kuluttajansuoja toimisi.
HERÄTYS ihmiset! 30 vuotta on 30 vuotta, eikä se ole 90 vuotta!
30 vuotta on se minkä maalaki tuntee. Maalaki tuntee myös erilaisia vuokrasuhteeseen liittyviä oikeuksia. Näitä oikeuksia voi olla mm., että vuokralleottaja ja vuokralleantaja rekisteröivät vuokrasopimukseen, että he tulevat sitten 30:n vuoden päästä tekemään uuden vuokrasopimuksen, samoin ehdoin kuin tämä edellinen. Eli he, maarekisteriviranomaisen edessä, kirjaavat tulleen sovituksi, että kun tämä nyt kirjattava 30 vuotta on kulunut, tehdään samoin ehdoin uusi, taas 30 vuotta kestävä vuokrasopimus. Tämä on sopimus joka sitoo tätä vuokralleantajaa, ja hän on velvoitettu sitä noudattamaan. MUTTA; se sitoo vain TÄTÄ omistajaa. Mitäpä sitten jos tämä meneekin ja kataluuttaan kuolee kesken vuokrasopimuksen? No, hänen perillisiään se EI sido. Tai tämä omistaja totesi viikon päästä tehneensä huonon kaupan luvatessaan tälläisiä lisä 3-kymppisiä; hän myy maan siskolleen. Siskoa se lupaus ei sido. Tai jos tämä vuokralleantaja on yritys; isotkin yritykset ovat joutuneet selvitystilaan ja mitään ”vakavaraista”, jonka olemassaolosta voimme olla satavarmoja 30 vuoden päähän, ei ole olemassakaan! Tai yritys toteaa tehneensä huonot kaupat ja myy tämän maan tytäryhtiölleen... Lisäksi on muistettava että omistaja voi pantata maan sillä aikaa kun olet vuokralaisena. Luoton antaja toki arvioi mikä on luototusarvo maalla jossa asuu Jorma Mäntsälästä seuraavat 28 vuotta, mutta toki sillä sentään joku arvo on. Ja jos omistaja on pakotettu luopumaan tästä takuuna olevasta maasta, mitä luulet; antaako pankki, tai pakkohuutokaupasta ostanut uusi omistaja, sinulle 30 vuoden päästä uuden sopimuksen...?
Se kolmas 30:nen on sitten siellä mainoksessa jo täyttä toiveajattelua ja puutaheinää. Sellaista toista maarekisteriin merkittävää optiota ei ole. Ja vaikka olisikin; harva yritys vetää eteenpäin 60 vuotta ilman muutoksia, ja fyysisen henkilön ollessa omistajana, on hänen oltava kovin nuori nyt jotta 60 vuoden päästä on taas allekirjoituskunnossa... ja HALUKAS allekirjoittamaan. Tämä kolmas ”+30” on sitten toki mahdollista kahdenvälisellä sopimuksella, mutta oletetaan että myyjänä on vaikka ulkomaalaisten vetämä kiinteistöprojekti. He nyt sinulle antavat kirjallisen lupauksen että 60 vuoden päästä he ovat vielä firman allekirjoitusoikeutettuja, ja vetävät rollaattoreillaan kotomaastaan tänne Thaimaahan tekemään sinulle uutta vuokrasopimusta... Joopa joo.